Mens rea

"Hei, olen Indi ja olen lihava."
Olenko nyt hyväksynyt 'ongelmani'? Olenko ottanut ensimmäisen askeleen matkalla kohti 'parantumista'? Olenko kuuden kuukauden päästä laiha ja kaunis? Tai vuoden?

Vihaan läskifasismia yli kaiken ja koko ylipainoisen historiani ajan olen ollut ehdottomasti laihduttamista vastaan. Niin kauan kuin ympäröivä maailma haluaa minun laihduttavan, koska
se on omaksi parhaakseni istun lihavalla perseelläni ja syön hyvällä ruokahalulla. Halveksun painonvartijoita, kalorilaskureita, hyvänolonkerhoja ja muita ylipainoisen ihmisen syyllisyydentuntoa hyväksikäyttäviä klubeja, joiden mainonta antaa ymmärtää hoikistuneen ex-punkeron olevan paitsi hoikka, myös parempi ihminen. Milloin painoindeksistä tuli ihmisarvon mitta?

Kaikkein eniten minua kuitenkin inhottaa ylipainoisen kansanosan nöyrä alistuminen ainaiseen itseinhoon, ikuisesti epäonnistumaan tuomittuun laihduttamiseen ja hoikan yli-ihmisen ihannoimiseen luomakunnan kruununa. En toki kiellä ketään laihduttamasta, sillä onhan hoikemmasta, kauniimmasta ja kaikin puolin paremmasta minästä (sarcasm intended) haaveileminen monen pullukan ainoa lohtu maailmassa, jossa liikalihavuus on suurin mahdollinen epäonnistuminen ihmisenä. Silti soisin, että seuraavan kerran lenkkipolulla hikoillessaan tai salaattia nakertaessaan tuo ihmisparka ei ajattelisi syömishäiriöstä kärsivää, viimeisen päälle kuvankäsittelyohjelman avulla kiillotettua alusvaatemallia laihdutusponnistustensa suojelusenkelinä. Kenenkään ei pitäisi joutua laihduttamaan tullakseen hyväksytyksi.